Pajakanta (Poyakonda)
Pajakanta on asutuskeskus Murmanskin alueen Kantalahden piirin Zelenoborskin kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Muurmannin radan varrella lähellä Vienanmeren rantaa 45 kilometriä Zelenoborskista kaakkoon. Asukkaita on 78 henkeä (vuonna 2010).
Pajakanta mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1563. Ilmeisesti saamelaisperäistä nimitystä käytettiin syvälle mantereeseen työntyvästä merenlahdesta, joka nykyään tunnetaan nimellä Rugozerskaja lähellä sijaitsevan Rugozero-järven mukaan.
Muurmannin radan Karjalan ja Kantalahden työmaat yhtyivät Pajakannassa 3. marraskuuta 1916. Samana päivänä alkoi liikenne Petroskoista Murmanskiin. 1920–1940-luvuilla Pajakannan rautatieaseman lähellä toimi Solovetskin vankileirin metsätyömaa. Asemataajamassa on syntynyt kirjailija Venedikt Jerofejev.
Pajakannassa toimii Moskovan valtionyliopiston biologinen tutkimusasema. Asutuksessa on pieni kauppa. Asemalla pysähtyvät Kantalahden ja Louhen väliset paikallisjunat. Sinne on myös tieyhteys Pietarin ja Murmanskin väliseltä M18-valtatieltä.

Kartta - Pajakanta (Poyakonda)
Kartta
Maa (alue) - Venäjä
Venäjän lippu |
Venäjän federaatio on vuoden 1993 perustuslain mukaan puolipresidentiaalinen tasavalta. Se on liittovaltio, joka koostuu 83 liittovaltiosubjektista. Venäjän rajanaapureita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia ja Pohjois-Korea. Lisäksi muun muassa Ruotsiin, Saksaan, Turkkiin, Japaniin, Etelä-Koreaan ja Yhdysvaltojen Alaskaan on vain vähän merimatkaa.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
RUB | Venäjän rupla (Russian ruble) | ₽ | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
KV | Komin kieli (Komi language) |
TT | Tataarin kieli (Tatar language) |
CE | Tšetšeenin kieli (Chechen language) |
CV | Tšuvassin kieli (Chuvash language) |
RU | Venäjän kieli (Russian language) |